Spagettikohtaus ja muita kolttosia

Minun mielestäni yksi meidän koirien tärkeimmistä tehtävistä on kaikenlainen harmiton keppostelu, jotta omistajiemme päivät eivät kävisi tylsiksi. Itse olen kehittänyt muutaman vakiolurjustelun, joita yritän muistaa toteuttaa päivittäin. Tässä siis lista tärkeimmistä päivittäisistä keppostoimenpiteistäni:

Välillä minulla on lenkillä niin mukavaa, etten haluaisi mennä kotiin ollenkaan. Olen keksinyt kaksi ovelaa konstia ulkoiluajan pidentämiseksi. Ihmisemän ne tosin ajavat aika-ajoin hermoromahduksen partaalle.

Ensimmäinen konsti on spagettikohtaus. Se alkaa niin, että istun maahan ja odotan, että Ihmisemä huomaa minun pysähtyneen. Sitten tuijotan sitä uhmakkaasti suoraan silmiin ja kupsahdan samalla kyljelleni ihan veteläksi. Sitten vain makaan siinä enkä liiku enkä nouse ylös. Aluksi Ihmisemä luuli, että olen kipeä, ja otti minut aina syliin. Sitten se tajusi, etten vain yksinkertaisesti halua liikkua, joten se lopetti kanniskeluni. Nykyään se vain nostaa minut pystyyn ja sitten on pakko kävellä. Yleensä kävelen sitten pikkuisen matkaa ja lösähdän taas.

Tässä sain spagettikohtauksen suoraan Ihmisemän jalan päälle.

Tämä kuva on otettu 10 metriä edellisen spagettikohtauksen jälkeen.

Tässä taas spagettikohtaus 10 metrin päästä.

Toinen keino venyttää ulkoilun kestoa on se, että alan kävellä TOSI hitaasti ja haistella kaikkea. Ihmisemä sanoo aina, ettei hän ole lenkittämässä itseään vaan minua, ja siksi antaa minun haistella kaikessa rauhassa aika paljon. Jossain vaiheessa - yleensä silloin kuin etenen vain muutamia metrejä minuutissa - sillä kuitenkin tulee mitta täyteen, ja se alkaa hoputtaa. Nyt olen oppinut, että kun se sanoo "hophop!", niin kiristän vähän tahtia. En minä kuitenkaan halua ärsyttää Ihmisemää tahallani.

Lenkin hidastamisen jälkeen lempikolttoseni on ruuan vohkiminen. Ihmisemä aina ihmettelee, kun sen ruuat häviävät heti kun silmä välttää, mutta MINÄHÄN SE NIITÄ PIHISTELEN. Kaikista hauskinta on viili- ja jugurttipurkkien vieminen. Nappaan ne suuhuni ja juoksen karkuun. Nyt Ihmisemä on oppinut syömään viilit ja jugurtit kerralla, joten minulle jää vain pienet jämät. Ne saan kyllä syödä ihan luvan kanssa sohvalla.

Yksi mielikepposeni on myös kuljetuskohtaus. Sen saan yleensä, kun innostun jostain asiasta kovasti. Useimmiten saan kuljetuskohtauksen silloin, kun pitäisi lähteä lenkille. Ihmisemä odottaa pikkueteisessä valjaiden ja taluttimen kanssa, mutta minä juoksentelen olohuoneesta makuuhuoneeseen ja takaisin puruluita järjestellen. Ihmisemä jaksaa odottaa ja huhuilla minua muutaman minuutin ajan, mutten ota sen juttuja kuuleviin korviini, sillä kuljetuskohtaus aiheuttaa valikoivaa kuuloa. Lopulta, kun olen saanut järjesteltyä luut Ihmisemän sänkyyn, jään sinne köllöttämään, ja Ihmisemä tulee makuuhuoneeseen laittamaan minulle valjaat. Sitten pääsemme vihdoinkin lähtemään.

Tänään on sunnuntai, ja ulkona on mukavan näköinen ilma. Ihmisemä sanoi, että menemme tänään käymään mukavalla päivälenkillä, mutta ennen sitä kuulemma otamme pienet päiväunet. Ehkä siinä nokosten aikana tämän päivän keppostelusuunnitelmat kirkastuvat, ja pääsen toteuttamaan niitä heti päivälenkin alusta!

Tässä kuvassa minut on todennäköisesti herätetty kesken päiväunien!