sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Talviretki

Tänään minulla onkin kerrottavani kaksi tarinaa. Toinen on vähän ikävämpi tarina, mutta toinen sen sijaan oikein mukava.

Aloitetaan sillä ikävämmällä. Minä olin tässä taannoin niin kipeä, että jouduin sairaalaan tiputukseen. Siksi olen ollutkin vähän hiljainen täällä blogissa. Ihmisemä käytti meidät Tirrin kanssa hammaslääkärissä, kuten mainitsinkin. Se nukutusaine ei tainnut oikein sopia minulle, sillä sain siitä keuhkotulehduksen. Ihmisemää kummastutti, kun en oikein herännyt vielä seuraavanakaan päivänä hammashoidon jälkeen ja minun oli hankala hengittää. Se vei minut eläinten päivystyslääkäriin tutkimuksiin, ja minusta otettiin verikoe ja keuhkokuva. Keuhkoissa näkyi tumma täplä, joka kuulemma oli tulehdus. Siksi en ollut herännyt kunnolla, ja siksi läähätin kovasti, sillä sen tulehduksen takia keuhkoihini ei mennyt tarpeeksi ilmaa. Niissä verikokeissa puolestaan näkyi, että minulla oli kova jano (en oikein ymmärrä, että mitä ne verisolut ovat, mutta niistä se jano lääkärin mukaan näkyi) ja sainkin sitten tippaletkun tassuun.

Minulla oli vähän kurja olo siellä lääkärissä, mutta onneksi Ihmisemä ei jättänyt minua hetkeksikään yksin.
Sain siihen keuhkotautiin antibioottikuurin kymmeneksi päiväksi. Ihmisemä antoi minulle pillerin kahdesti päivässä, ja minä syljin sen joka kerta pois. Kymmenessä päivässä sitä harjaantuu melkolailla keppostelemaan tämänkin asian suhteen. Yleensä ensin nakkasin pillerin mahdollisimman kauas, ja Ihmisemä joutui noukkimaan sen lattialta. Sitten keksin, että voin huijata Ihmisemää niin, että pidän pillerin suussa ja näyttelen, että olen niellyt sen. Kun Ihmisemä luuli, että olin vihdoin nielaissut sen, sylkäisinkin sen päin Ihmisemän näköä. Tuo oli Ihmisemän suosikkikepponen.

Sain myös jälkitautina yskän. Ihmisemä soitti eläinlääkäriin, mutta sieltä sanottiin, ettei yskälle tarvitse tehdä muuta kuin odottaa että se menee pois, koska olin juuri syönyt sen antibioottikuurin. Niin me sitten lepäsimme pari viikkoa, ja minusta tuli taas terve.

Sitten siihen mukavaan tarinaan, eli TALVEEN! Talvi on vihdoin tullut!

Minä tykkään lumesta kamalasti!
Tirri ei vielä oikein ole tottunut lumeen, kun se ei viime talvena vielä asunut täällä. Mutta sekin tykkää siitä, ja välillä lumi aiheuttaa sille akuuttia ulvontaa.
Me olemme Tirrin kanssa tulleet siihen tulokseen, että kaikista paras konsti edetä lumessa on juosta täysillä. Muut vaihtoehdot eivät oikein sovi meille. Välillä Tirrin varpaisiin kyllä jää lunta kiinni, mutta Ihmisemä aina ottaa kokkareet pois, ja sitten juoksemme taas. Eilen teimme varmastikin koirien juoksemisennätyksen, sillä juoksimme kokonaisen järven ympäri.

Lunta on hauska haistella, kun sitä menee aina sieraimiin.
Ulkona on meidän mielestämme tosi kaunista, kun joka paikassa on lunta.
Minä yritän ottaa lumesta kaiken ilon irti, sillä Ihmisemä kertoi, että se voi sulaa pois ihan yhtäkkiä. Kaikista mukavinta on kieriä lumessa. Otan aina ensin kovan vauhdin ja syöksyn mahalleni. Sitten kiepsahdan selälleni, ja jään siihen kierimään. Olen yrittänyt opettaa kierimistä myös Tirrille, mutta ainakaan toistaiseksi se ei vielä ole innostunut siitä. Ehkä Tirrin pitää ensin tutustua lumeen paremmin.

Näin!
...ja näin!
Mukava juttu talvessa on myös se, että kun ulkona on kylmä, saa tulla sisälle kotiin lämmittelemään. Meillä on Tirrin kanssa iltaisin semmoinen tapa, että menemme vähäksi aikaa Ihmisemän sänkyyn nukkumaan. Siellä on oikein mukavaa ja lämmintä, ja Ihmisemä rapsuttelee meitä. Talvella sängyssä on erityisen mukavaa heti lenkin jälkeen, koska ulkona tulee kuitenkin vähän viileä.

Minä nukun Ihmisemän paikalla poikittain aina silloin, kun se ei ole itse nukkumassa.

Tässä on kuva iltatuokiostamme.
Kaiken kaikkiaan meillä menee siis ihan mukavasti, kun toivuin siitä keuhkotaudistakin juuri sopivasti talven kynnyksellä. Nyt onkin aika lähteä iltapuhteille, ja vielä tämän päivän viimeiselle lenkille. Hei Hei!