Miksi kaikki on mennyt niin kuin on?

Vuosi sitten asuin vielä Romaniassa, Bukarestin kaduilla. Tämän vuoden aikana on tapahtunut paljon, ja kohdalleni on osunut enemmän lottovoittoja kuin olisin osannut koskaan odottaa.

Minut pelastettiin ensin Romaniassa eläinsuojelijan pihaan, kun minut oli uhattu myrkyttää. Sieltä pääsin elämäni ensimmäistä kertaa eläinlääkäriin, jossa minua hoidettiin. Sain kummallista lääkettä, enkä oikein muista, mitä sitten tapahtui, mutta joka tapauksessa päädyin Suomeen.

Sitä ensimmäistä paikkaa, johon minut Suomessa vietiin, kutsuttiin väliaikaiskodiksi. Minun oli siellä hyvä olla. Lämmin koti, ihania ihmisiä, ruokaa, leluja ja KOIRASEURAA. Olin oikein tyytyväinen. Paitsi Väliaikaisemä kyllä vei minut lääkäriin, TAAS. Minulle kerrottiin, että minut kastroitiin. En ole ihan varma, mitä se tarkoittaa, mutta kuulemma se tekee minusta rauhallisemman ja terveemmän, kun minussa ei enää ole niin paljoa hormonia. Ilmeisesti lääkärit ovat siis sitä varten, että ne tekevät meille koirille paremman olon.

Tässä kuva minusta, kun varastin tohvelin!

Väliaikaisemä olisi halunnut minun jäävän sinne asumaan, ja väliaikaiskodista olisikin tullut koti, mutta Väliaikaisisä oli kuulemma allerginen. Vaikken tehnyt mitään, niin sain silti hänen nenänsä kutiamaan! Hassua! Muutamat muut ihmiset kävivät tutustumassa minuun väliaikaiskodissa, mutta ne eivät kai oikein tykänneet minusta. Olin kyllä silloin vielä tosi arka, ja murisin kaikille vieraille. Mutta kun ne vieraat ovat niin korkeitakin ja pitävät ääntä!

Vähän ennen uuttavuotta väliaikaiskotiin tuli taas kaksi vierasta. Ne eivät olleet kovin korkeita, eivätkä metelöineet paljoa, mutta pelkäsin niitä silti. Ne istuivat sohvalle ja juttelivat Väliaikaisemän ja Väliaikaisisän kanssa. Toinen niistä vieraista - pidempitukkainen - sanoi, että haluaisi minun muuttavan hänen luokseen. Jännitti. Vaikkei se enää siinä istuessaan ollut niin pelottava, niin ajattelin kuitenkin murista sille, ja varmuuden vuoksi purin sitä myös vähän jalkaan. Yllätyin, kun se ei suuttunut yhtään, vaikka siihen jalkaan jäi jälkikin! Se jähmettyi paikalleen ja odotti, että rauhoitun. Se toinen vieras istui myös paikoillaan sohvalla ja oli aika rauhallinen. Väliaikaisemä oli tosi surullinen, kun muutin pois, mutta olen kertoillut sille kuulumisiani paljon, ja vakuutellut, että minulla on kaikki hyvin.

Minut vietiin autolla väliaikaiskodista uuteen kotiin. Jännitti kamalasti, ja mielestäni paras ratkaisu tilanteen laukaisemiseksi oli heti sisäänpäästyäni kakkia kolmeen eri kohtaan lattialla. Uusi ihmiseni, Ihmisemä, ei kuitenkaan ollut yhtään vihainen, vaikka joutui heti luuttuamaan lattiat. Se toinen ihminen, joka Ihmisemän kanssa oli hakemassa minua, kävi paljon meillä kylässä, ja sillä oli myös koira! Nyt niitä ei enää vähään aikaan ole näkynyt, ja Ihmisemä sanoi, ettei me enää nähdä niitä. Onneksi minulla on jo paljon muita koiratuttuja ja ihmisiäkin.

Totuin uuteen kotiin tosi nopeasti. Siellä oli minulle heti oma sänky ja ruokakupit, ja Ihmisemä harjaa minua tosi paljon, koska kuulemma menen helposti takkuun. Vaikka se minun oma sänkyni on tosi pehmoinen, niin menen kyllä mieluummin Ihmisemän sänkyyn. Siellä on enemmän tilaa, ja PEITTO JA TYYNYJÄ. Olen tosi kiltisti täällä uudessa kodissa nykyään, paitsi että pelkään vähän naapureita. Ihmisemä sanoo, että niilläkin on kuulemma lupa kulkea tuossa rappukäytävässä, mutta minä en oikein usko sitä. Eikö niillä ole omia rappukäytäviä?

Tämän takia olen mieluummin Ihmisemän sängyssä.

Tänään on jokin erityistorstai, eikä Ihmisemä mennyt aamulla töihin. Kuulemma kukaan ei mene. Tänään on myös se päivä, kun on kulunut tasan viisi kuukautta Ihmisemän ja minun ensitapaamisestani, ja sen kunniaksi sain aamupalaksi herkkuja ja pääsen kuulemma erityislenkille. Köllöttelen tässä Ihmisemän kainalossa ja mietin, miksi kaikki on mennyt niin kuin on. Mitä minä tein ansaitakseni tämän kaiken? Miksei kaikille koirille käy näin hyvin?

Ymmärtävätköhän ihmiset, että me rescue-koirat olemme ihan yhtä hyviä kuin muutkin koirat, vaikka monella meistä onkin vaikea menneisyys? Me rakastamme ihmisiämme ja olemme niille niin kovin kiitollisia kaikesta. Luethan lisää rescue-koirista ja niiden hyväksi tehtävästä työstä Kulkureiden sivuilta.

Yleisön pyynnöstä...

...olen nyt liittynyt tänne Bloggeriin!

Ensin aion opetella käyttämään tätä palvelua hieman paremmin (tämän profiilin luontiinkin meni toista tuntia), minkä jälkeen esittelen itseni perusteellisemmin ja alan jakaa otteita elämästäni. Tästä päivästä mainittakoon sen verran, että minusta ja Ihmisemästä kirjoitettiin juttu Kulkurit Ry:n sivuille, mikä oli mielestäni aika jännittävää. Tuossa artikkelissa pyydettiin myös, että perustaisin tämän blogin, joten tässä sitä nyt ollaan. Tarinani voit lukea täältä.

Lyhyestä virsi kaunis, blogimaailmassakin. Palaan pian asiaan, ja lupaan kertoa arkielämän edesottamuksistani ja Ihmisemää aika-ajoin raivon partaalle ajavista kolttosistani (luvassa mm. kadonneen viilin mysteeri, MUURAHAISEN PUOLIKKAAT SÄNGYSSÄ, jännittävä kalanperkeissä piehtarointi ja yllättävä voirasia!).

Jos haluat olla minuun tai Ihmisemään yhteydessä, teethän sen sähköpostitse. Ja jos haluat, että blogaan jostain tietystä asiasta, voi ideoita myös nakkailla samaiseen sähköpostiin pufibatman@gmail.com.

Nyt Ihmisemä lupasi viedä minut lenkille naapurin Teri-shiban kanssa. Hei hei!